perjantai 30. joulukuuta 2016

Kirja #72

Lukuvuosi 2016, kirja #72
Tommi Uschanov: Hätä on tarpeen. Kulttuuripessimismin nousu 1965-2015. (2015, 166 s., 16.9.): Hyvin lukenutta pohdintaa siitä, miten länsimaissa vuonna 1965 vallinnut toiveikas, tarmokas ja tulevaisuuteen luottavaisesti suhtautuva fiilis vaihtui nykyiseen ilottomaan ja apeaan ajatusmaailmaan, jonka kyllä tunnistan, vaikken ehkä ihan kokonaan allekirjoitakaan.

Uschanov tarjoaa ilmiölle useita selityksiä, joista mieleen jäävät mm. se, että kun 1900-luvun alkupuoli oli ollut niin karmiva, mikä tahansa olisi 60-luvun puolivälissä vaikuttanut paremmalta, ja se, että tiettyyn tasoon tottuminen häivyttää mielestä sen, mitä toisaalta voisi olla - esimerkiksi, kun lapsikuolleisuus on nykyään lähes nolla, ei pysty edes mieltämään, että vielä 40-luvun lopulla Suomessa menehtyi pelkästään hukkumalla vuosittain yli 250 lasta. Käsittämätöntä.

Pitkällinen jakso Yhdysvaltain politiikassa tapahtuneiden muutosten vaikutuksesta länsimaisen ajattelun - ja retoriikan - muutokseen menee kyllä minulta vähän ohi (tai sen varsinainen sanoma jää hahmottumatta), mutta muuten kirja on kyllä kiinnostavaa ja viihdyttävää luettavaa. Kokonaan oma juttunsa on tietysti se, mikä Uschanov (s. 1975) ylipäätään on arvioimaan ennen omaa syntymäänsä vallinnutta kollektiivista tunnetilaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti