Kirja #47

Lukuvuosi 2016, kirja #47

Kreetta Onkeli: Kutsumus (2010, 237 s., 8. - 9.6.)

Arvio: Kutsumus on ankea ja surumielinen parodia kirjailijan ammatista ja kustannusalan kuvioista. Se ei jaksa naurattaa, vaikka tarkoitus kai olisi. Tai sitten sen karikatyyrit ovat vain omaan makuuni liian rouhevia - jos on esimerkiksi tarkoitus tölväistä nykyistä kirjallisuuskritiikkiiä, miksi tehdä se kuvittelemalla päivälehden kulttuuriosaston kirja-arvion otsikoksi "Lähde jo v**ttuun kämpästäsi, Sanelma Salminen!"? Ei kai näin epätunnistettavan alatyylinen otsikointi edes hymyilytä, kun kritiikkiä voisi piikitellä osuvamminkin?

Onkeli kirjoittaa päälauseita. Tyyli on niukka, toteava. Virkkeessä on usein vain yksi päälause, ja ylipäätään kaikenlaisia konnektoreja on käytetty vähän, jos lainkaan. Yritystä itseironiaan on; maakuntakiertueella kirjastoon kirjailijaa kuulemaan tullut lukija arvostelee tämän tyyliä: "Aivan kuin Antti Hyry kirjoittaisi yksinhuoltajan arjesta."

Mistä lie Hyry kirjoitti, mutta vähän tietysti hymähdyttää, kun Onkelin fiktiivinen minä pohdiskelee, kirjoittaisiko kolmesataasivuisen kuvauksen omakotitalon rakentamisesta vai seurasiko modernismin hengessä "grillikatoksen rakentamista". Eivät nämä hymähdyksen hetket kuitenkaan kauan kanna, ja moneen kertaan tulee kysyttyä kuin HS:n kriitikko (9.4.2010): "[M]iksi Kutsumus kannattaisi lukea?"

Sovellan Helmet-lukuhaasteen kohtaan  33: Kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos, sillä vaikka Kutsumus ei toki millään muotoa ole Onkelin viimeinen eikä edes viimeisin teos, se on kuitenkin hänen toistaiseksi viimeisin aikuisille suunnattu romaaninsa ja viestii ehkä jotakin siitä, miksi Onkeli on parhaillaan opiskelemassa itselleen uutta ammattia (ks. HS 21.5.2016).