Näytetään tekstit, joissa on tunniste kritiikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kritiikki. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. joulukuuta 2016

Kirja #90

Lukuvuosi 2016, kirja #90
Antti Hyry: Kurssi (1993, 159 s., 8.-9.12.): 1950-luvun alun Pohjois-Suomen koleassa kesässä nimeämätön, mutta varmasti kovin nuoren kirjailijan omakuvan oloinen lukiolaispoika suorittaa opettajansa johdolla lukion toisen vuoden matematiikan kurssia ja lukee itsekseen mm. kieliä tenttiäkseen syksyn tullen yhden vuosiluokan yli.

Ollaan nuoren miehen tajunnassa, ja romaani panee merkille sen, minkä poikakin: luonnon, päivän kulun, matemaattisen todistamisen kauneuden, oppimisen omituisuuden, kielen ja kokemuksen suhteen. Ajatus kulkee, niin kuin se kulkee, se katkeaa, haparoi, tarttuu uuteen, palaa takaisin, muistaa, ennakoi, kiintyy hetkeen. Välillä pää kirjoittaa runoa, välillä derivoi, lause kulkee. Ja vaikka en itse yritäkään saada tolkkua niistä derivaatan teoreemista, joita kirjan poika ajattelee sivu toisensa perään, nekin kulkevat miellyttävästi juuri niin kuin hyvin muotoiltu lause aina kulkee, ja tulen jälkikäteen tavattoman hyvälle mielelle, kun luen ikivanhasta kirja-arviosta (HS 4.11.1993), miten kriitikkokin yhdistää funktioiden kulun elämänkulkuun vähän sen suuntaisesti kuin itsekin lukiessani ajattelin. Vaikka en ihan loppuun asti ajatellutkaan.

Mitä sitten lienee kirjailija itse ajatellut kirjoittaessaan, sitä en arvaile, mutta sellaisen lempeän ja lohdullisen käsityksen tästä pienestä ja vähäeleisestä romaanista saa, että pikkuhiljaa kaikki jäsentyy hyvään suuntaan juuri niin kuin oikein on, vaikkei se tässä hetkessä siltä tuntuisikaan.

Kirja #47

Lukuvuosi 2016, kirja #47
Kreetta Onkeli: Kutsumus (2010, 237 s., 8. - 9.6.)

Arvio: Kutsumus on ankea ja surumielinen parodia kirjailijan ammatista ja kustannusalan kuvioista. Se ei jaksa naurattaa, vaikka tarkoitus kai olisi. Tai sitten sen karikatyyrit ovat vain omaan makuuni liian rouhevia - jos on esimerkiksi tarkoitus tölväistä nykyistä kirjallisuuskritiikkiiä, miksi tehdä se kuvittelemalla päivälehden kulttuuriosaston kirja-arvion otsikoksi "Lähde jo v**ttuun kämpästäsi, Sanelma Salminen!"? Ei kai näin epätunnistettavan alatyylinen otsikointi edes hymyilytä, kun kritiikkiä voisi piikitellä osuvamminkin?

Onkeli kirjoittaa päälauseita. Tyyli on niukka, toteava. Virkkeessä on usein vain yksi päälause, ja ylipäätään kaikenlaisia konnektoreja on käytetty vähän, jos lainkaan. Yritystä itseironiaan on; maakuntakiertueella kirjastoon kirjailijaa kuulemaan tullut lukija arvostelee tämän tyyliä: "Aivan kuin Antti Hyry kirjoittaisi yksinhuoltajan arjesta."

Mistä lie Hyry kirjoitti, mutta vähän tietysti hymähdyttää, kun Onkelin fiktiivinen minä pohdiskelee, kirjoittaisiko kolmesataasivuisen kuvauksen omakotitalon rakentamisesta vai seurasiko modernismin hengessä "grillikatoksen rakentamista". Eivät nämä hymähdyksen hetket kuitenkaan kauan kanna, ja moneen kertaan tulee kysyttyä kuin HS:n kriitikko (9.4.2010): "[M]iksi Kutsumus kannattaisi lukea?"

Sovellan Helmet-lukuhaasteen kohtaan  33: Kirjailijan viimeiseksi jäänyt teos, sillä vaikka Kutsumus ei toki millään muotoa ole Onkelin viimeinen eikä edes viimeisin teos, se on kuitenkin hänen toistaiseksi viimeisin aikuisille suunnattu romaaninsa ja viestii ehkä jotakin siitä, miksi Onkeli on parhaillaan opiskelemassa itselleen uutta ammattia (ks. HS 21.5.2016).

torstai 29. joulukuuta 2016

Kirja #9

Lukuvuosi 2016, kirja #9
Vladimir Nabokov: Kalvas hehku (1962, 336 s., 21.-23.1.)
Arvio: Hämmentävä. "Nabokovin omasta mielestä Pale Fire oli haastavin ja vaikein kirja, jonka hän oli koskaan kirjoittanut." 
Sopisi Helmet-lukuhaasteen kohtaan 34: Keskustelua herättänyt kirja, vaikkakin "Pitkä käännösviive on ollut kohtalokas: Suomessa romaanin ilmestyminen ei synnyttänyt varsinaisia kirjallisia hyökyaaltoja eikä kovin moni jaksanut pelihousujaan repiä, ei ainakaan julkisesti."
Lainaukset Jukka Petäjän lauantaiesseestä HS 8.3.2015.