Kirja #93

Lukuvuosi 2016, kirja #93

Timo Parvela ja Virpi Talvitie (kuvat): Maukka ja Väykkä (2007, 128 s., 10.-30.12.): Lapselle ääneen luettua. Maukka on kissa ja Väykkä on koiria, ja niiden nimiä kantavassa kirjassa on parikymmentä piiloviisasta tarinaa niiden ystävyydestä ja yhteiselämästä. Maukka on nautiskelija, haaveilija ja unennäkijä, joka odottaa päivänä minä hyvänsä kasvattavansa siivet ja lentävänsä muuttolintujen perässä etelään, kun taas Väykkä on ahkerasti uurastava kodinhenki, joka pitää ystävysten talon pystyssä ja pöydän leivässä. Omanlaisistaan intresseistä huolimatta Maukka ja Väykkä ovat toisilleen tärkeät, ja kauniisti kirja osoittaakin, miten sekä työmyyrä että taivaanrannan maalari ovat omalla tavallaan aivan oikeassa kumpikin.

Kirja #89

Lukuvuosi 2016, kirja #89

Marita Lindqvist: Ellinoora +6cm, Santtu +7cm (1977, 128 s., 1.-6.12.): Lapselle ääneen luettua leppoisaa, tavallista leikki-ikäisten kasvua ilman suurta draamaa tai jatkuvaa leikinlaskua. Luvut päättyvät kivoihin riimeihin. Aikuisille bonuksena oikean elämän oikeita tyyppejä, esim. Cumuluksen treenit. 😊

Kirja #87

Lukuvuosi 2016, kirja #87

Astrid Lindgren: Pikkuveli ja Katto-Kassinen (1955, 168 s., 25.11.-29.11.): Lapselle ääneen luettua, vanhaa mutta sillä lailla ajatonta, ettei ihan koko ajan tarvitse pysähtyä selittelemään. Kassinen on kiinnostavan ristiriitainen hahmo - asuu kiehtovasti katolla ja surraa ympäriinsä viehättävällä pikkumoottorillaan, mutta käyttäytyy niin omavaltaisesti, että en oikein pysty siitä pitämään. Sen sijaan pidän valtavasti kuvauksista, jotka saavat valoisan kevätillan kaupungin kattojen yllä nousemaan elävästi silmien eteen: "Valkoiset verhot liehuivat hiljaa edestakaisin aivan kuin ne olisivat vilkkuttaneet pienille, kalpeille tähdille kevättaivaalla." Näiden tällaisten virkkeiden vuoksi minä luen, ja tällaisten kuvien haluaisin piirtyvän lapsellekin. Tiedä sitten, mitä lapsi tästä tykkäsi, mutta kun sanoin, että nyt se kirja loppui, lapsi kysyi: "Mitä siellä Kirkkonummella [kirjastossa] oli vieläkin?", eli ymmärtääkseni pyysi lisää. 😊

Kirja #81

Lukuvuosi 2016, kirja #81

Hannele Huovi ja Jukka Lemmetty: Urpo ja Turpo avaruudessa (2011, 88s., 27.10.-1.11.): Ensimmäisessä omalle lapselle ääneen lukemassani lastenromaanissa on parisenkymmentä parin sivun mittaista lukua, jotka liittyvät vain löyhästi toisiinsa; näin ollen se on helppo valinta ensimmäiseksi pitkäksi iltakirjaksi. Aihepiirit ovat juuri nyt lapsesta kiinnostavia: kuu, tähdet, planeettojen liikkeet, robotit, raketit, koneet ja arkisten asioiden mielikuvitukselliset käyttötavat, esimerkiksi kahvinkeitin avaruusasemana, kiinnostavat. Urpo ja Turpo lastenhuoneen kavereineen ovat lapselle tuttuja rauhallisesta ja herkästä tv-animaatiosta, joka on jotenkin vielä sympaattisempi kuin tämä kirja kuvituksineen. Kuvia ei olekaan nyt ihan joka sivulla, niin kuin aiemmin lukemissamme kirjoissa, mutta lapsi ei ainakaan tällä kertaa valita kuvien puutetta. On aika kiva huomata, että liki koko valveillaoloaikansa liikkuvaa kuvaa "pulimesta" tuijottava parivuotias jaksaa näin hyvin keskittyä pelkästään kuuntelemaan tarinaa. Odotan ehkä jo aika innolla, mitä seuraavaksi ryhdymme lukemaan nyt, kun ovi on vähän auki jo pidemmillekin tarinoille.

Kirja #61

Lukuvuosi 2016, kesäkurssi (Helmet-lukubingoon rasti ruutuun Ääneen jollekin)

Kirja #61

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu etsivinä. Tapaus Puolittaja. (2016, 32 s., 19.7. ad infinitum): No nyt toimii uusi Tatu ja Patu kuin veitsi voihin! Dekkarigenre on hallussa viimeistä kirjoituskoneen lyöntiä myöten, ja teksti rullaa hienosti. (Lähinnä) aikuisia, populäärikulttuurinsa tuntevia lukijoita huvittavia yksityiskohtia on herkullisesti, mutta ei liikaa. Tarina on vetävä ja joo, opettavainen niin kuin lastenkirjallisuuden sopii, mutta ei liian. Hivenen ehkä kohdeyleisöä nuorempi kuulija jaksoi hyvin kuunnella kirjan kerralla - ja huolella suorittamani ristikuulustelun perusteella oli myös pystynyt ymmärtämään kuulemansa. 😉

Kirja #8

Lukuvuosi 2016, kirja #8

Marita Lindqvist: Tuuti ja pahankurinen b (1972, 177 s., 11.1.)

Arvio: Erinomainen, eli juuri niin hyvä kuin muistinkin. Kyllä on maailmassa tarvetta rauhallisille, realistisille lastenromaaneille, joissa asiat ovat niin kuin ovat - eivät mitenkään ylitsepääsemättömän hankalasti mutta eivät yliluonnollisen ihmeellisestikään - ja joiden ei tarvitse viihdyttää huumorilla.

Sopisi Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: (Perheenjäsenellesi) tärkeää aihetta käsittelevä kirja, sillä tärkeitä asioita ovat pingottamatta kaunis arki, vanhempien ja lasten hyvät välit, kaikenlaiset oppijat ja ennen kaikkea luonteva suhtautuminen kaikkeen ja kaikkiin.

Kirja(t) #4

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä (2003, uud. 2012, 32s.)

Arvio: Parhautta, koska metro. "Mikä kirja tänään luetaan?" "Tatu!"

Kristiina Louhi: Aino, äidin apulainen (1996, 24s.)

Arvio: Hyvä, mutta pieni pettymys siitä, ettei Aino auttanut äitiä imuroinnissa. "Missä inu [imuri]?" Plussaa kuitenkin kissasta.

Kristiina Louhi: Aino ja Pakkasen Poika (1985, 24s.)

Arvio: Kiitettävä, koska vauva kiinnostaa. "Mitä vauva tekee?" "Kakkaa, pissaa, huutaa. Aja(a) paloautoa."

Hannu Mäkelä (teksti) ja Marika Maijala (kuvat): Vauvaunia (2008, 33s.)

Arvio: Erinomainen. Ilmeisen aliarvioimatta kirjoitettu teksti jaksoi kiinnostaa hivenen alle 2-vuotiasta aivan käsittämättömän hyvin. Kun kirja oli luettu kerran läpi, kuului vielä vaatimus: "Vauvakirjaa! Lisää vauvakirjaa!" Täydet pisteet.