Näytetään tekstit, joissa on tunniste isät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste isät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 30. joulukuuta 2016

Kirja #92

Lukuvuosi 2016, kirja #92
Helmi Kekkonen: Vieraat (2016, 195 s., 25.-27.12.): Kaunis, jysähtävä episodiromaani Vieraat lainaa Virginia Woolfin Mrs. Dallowayta - "hänestä oli aina tuntunut siltä, että oli hyvin vaarallista elää vaikkapa vain yksi päivä" - ja antaa lämpimänä kesäiltana pienille illallisille kokoontuneiden vieraiden lipua toistensa sivuitse kuin kuumailmapallojen haalenevalla  taivaalla. Kokonaisuus on vaikuttava, ja romaani onnistuu olemaan yhtä aikaa sekä pienimuotoinen että laaja, ja sen henkilöistä piirtyy sivumäärään nähden tarkka, kokonainen kuva, paikoin jopa ehkä liian selitettykin.

Temaattisesti romaani on jäntevä; sen kasassa pitävä voima on nimenomaan se, että kiintopisteeksi rajautuu vanhemmuus ja valinnat, se mitä on ja mitä olisi voinut olla, jos ei olisi juuri näiden vanhempien lapsi tai juuri tämän lapsen vanhempi tai vanhempi ollenkaan tai jos edes saisi olla vanhempi ja niin edelleen. Tyyliltään ja kerrontatekniikaltaan romaanin eri osat puolestaan hyödyntävät vaihtelevasti eri näkökulmatekniikoita minäkerronnasta sisäiseen fokalisaatioon, ja vaikka epäyhtenäisyys vähän häiritseekin, se saattaa silti olla perusteltu ratkaisu, joka tukee romaanin ohilipumisen tunnelmaa. Kukin jakso on omansa, vaikka osa kokonaisuutta.

Käsissä on myös kerrankin sellainen kotimainen romaani, jossa lukuja ei ole otsikoitu kokijan mukaan, vaan otsikoissa voi olla mitä tahansa yhdestä sanasta (esim. Yksin) kokonaiseen virkkeeseen (esim. Mitä kaikkea olisin voinut olla). Otsikoita tutkisi mielellään tarkempaankin ja miettisi, minne kaikkialle ne avaavat ajatuksia. Juuri siinä Vieraat onkin onnistuneimmillaan, että se tuntuu hyvin pienillä vihjeillä rakentavan jotain hyvin suurta, tai ainakin paljon enemmän kuin vain pintaa.

Kirja #85

Lukuvuosi 2016, kirja #85
John Steinbeck: Eedenistä itään (1952, 680 s., 5.-16.11.): Sivistyksen aukkojen paikkailua vaihteeksi Kalifornian auringon alla. Suurta ja rönsyilevää, niin hyvää kerrontaa, ikiaikaisia kysymyksiä siitä, tekeekö ihminen itsensä itse vai kantaako vain verensä perintöä. Lämminhenkinen, vaikka kyllä mua paikoin kauhistutti ihmisen käsittämätön julmuus ja raakuus ja se, miten joissakuissa kirjan henkilöissä jokin selittämätön pahuus vain tuntui kärjistyvän äärimmäisiin tekoihin ilman mitään järkeenkäypää syytä. (Vai luinkohan taas vain liian kursorisesti? Kun lukee kaksi, kolme sataa sivua aamuyöllä kolmen ja kuuden välillä, voi selkeäkin juoni muuttua mielessä vähän aukkoiseksi.)

Kirja #82

Lukuvuosi 2016, kirja #82
Joshua Gaylord: When we were animals (2015, 319 s., 1.-2.11.): Taianomainen, ja yksi parhaita koskaan lukemiani teini-iän kuvauksia - olkoonkin että lähtökohtana on esittää puberteetti jonain konkreettisesti yliluonnollisena, eläimellisten vaistojen purkautumisena aina täyden kuun aikaan.

Vähän pelkäsin, että homma lähtee käsistä ja tylsistyy joksikin geneeriseksi ihmissusifarssiksi, vaan ei, pohjimmiltaan kyseessä on kaunis ja metaforinen kirja, jossa on mestarillinen kertojanääni, erilaiseksi nuoreksi itsensä kokeva Lumen, ja koskettava kasvutarina. Tulee mieleen Aino Kallas ja Sudenmorsian, mutta vain nykyajassa ja Amerikan mantereella.

Pidän aivan erityisesti siitä, miten maantieteilijän karttoihin viehtynyt tytär kuvaa sekä fyysistä että psyykkistä että sosiaalista ympäristöään, ja miten nimet ja niiden merkitykset vyöryvät painokkaina listoina läpi tekstin: Fancy, Rosebush, Mr. Hunter, ja tietysti itse Lumen, valo, vaikka lopulta ei ehkä kuitenkaan ole varmaa, pääseekö kertoja koskaan itse lopulta valoon teini-iän synkistä syövereistä.

Kirja #77

Lukuvuosi 2016, kirja#77

Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (2016, 110s., 20.-21.10.) "Kuka määrää, millainen on pojan keho? Kuka määrää, että tuollainen, samanlainen, noin menee lanne ja tähän rytmiin sykkii sydän. Pojan ruumis on mun, munlainen, minä." "Mä en performoi poikaa. Mä en leiki poikaa. Mä en ole dragking lavalla."

Tällaisen napakan, asiallisen, ketään syyllistämättömän, lempeän ja lopulta melko valoisankin nuortenromaanin transpojasta voisi määrätä pakolliseksi monenlaisuuden siedätyshoidoksi kaikille. Ellei nyt sitten joku ota nokkiinsa siitä, että sen kirjoittaja on oletettu cis-nainen? Sitäkin kun tuntuu nykyään vaadittavan, että kaunokirjoittajalla pitäisi olla jokin omakohtainen suhde käsittelemiinsä aiheisiin. Itse olen pyrkinyt luottamaan taustatyöhön ja eläytymiskykyyn.

Kirja #70

Lukuvuosi 2016, kirja #70

JP Koskinen: Luciferin oppipojat (2016, 293 s., 8.-13.9.):Hesarin kriitikon mukaan Luciferin oppipojat "ei yllä kunnianhimoisiin tavoitteisiinsa", mutta minusta hän on väärässä. Tässä on komea kotimainen tieteisromaani, ei ehkä ihan tajuntaaräjäyttävä, mutta hienosti kirjoitettu ja kiinnostava.

Kirja #62

Lukuvuosi 2016, kesäkurssi (Helmet-lukubingoon rasti ruutuun Taskulampun valossa (= lasten nukkuessa ilta-/aamuyöntunteina hetken yhtä aikaa)

Kirja #62

Don DeLillo: Zero K (2016, 274 s., 19.-23.7.): Ajatuksia herättävä, monitahoinen, sellainen josta kirjoitetaan kiinnostavia esseitä. (Jos kirjoittaisin, kirjoittaisin televisioista, joita tässäkin kirjassa katsotaan - äänettä, ajatuksetta, kuvavirtaa ajelehtien - ja siitä, miten sää- tai liikennetietoa ja joukko-onnettomuuksia, luonnonkatastrofeja ja terrori-iskuja vyöryttävien äänettömien ruutujen tuijottaminen symboloi jotenkin sitä, miten ihmeellisesti yksittäisen ihmisen yksittäinen elämä aina vain etenee, vaikka ympärillä tapahtuisi mitä.)

Kirja #56

Lukuvuosi 2016, kesäkurssi (Helmet-lukubingoon rasti ruutuun Paljain jaloin)

Kirja #56

Elina Loisa: Rajantakaiset (2016, 281 s., 9.-12.7.): Arkinen ja ehkä siksi melko epädramaattinen kertomus äitiydestä ja isyydestä, pari-, ystävyys-, perhe- ja sukulaissuhteista ja menneistä lähimmäisistä.

Kirja #55

Lukuvuosi 2016, kesäkurssi (Helmet-lukubingoon rasti ruutuun Keltaisen kirjan)

Kirja #55

Sara Stridsberg: Niin raskas on rakkaus (2014, 366 s., 3.-9.7.): Oi, näin kauniisti ja valoisasti voi kertoa tarinan, jossa itsetuhoisen alkoholisti-isän ja työn perässä matkustavan äidin teini-ikäinen tytär rakastuu mielisairaalaan suljettuun murhaajaan. Kauneus on kielessä ja yksityiskohdissa, ja valoisuus syntyy kronologiattomasta pysähtyneisyydestä, jossa vuodet ja vuosikymmenet elävät ikään kuin hiljakseen rinnan. Tässä kirjassa laitoshoito ei ole ruma sana, vaan etuoikeus: "Minulla on toisinaan käynyt mielessä, että Beckombergan aikakausi osui samalle jaksolle kuin hyvinvointivaltionkin, 1932-1995." Niinpä.

Kirja #50

Lukuvuosi 2016, kesäkurssi (Helmet-lukubingoon rasti ruutuun Kirjan, jossa on kuvia)

Kirja #50

Han Kang: The Vegetarian (2007, 183 s., 13.-14.6.): Vuoden Man Booker -voittaja on järisyttävä lukukokemus naisesta, joka näkee unen, ryhtyy kasvissyöjäksi ja luopuu vähitellen ihmiselämästä tullakseen puuksi. Kolmeen osaan ja kolmeen eri kokijaan jakautuva romaani on visuaalinen, ja sen upea symboliikka herättää komeita konkreettisia mielikuvia. Romaani on oudointa kirjallisuutta, jota olen aikoihin lukenut, ja niin tavattoman hyvä. Oletan, että se käsittelee pohjimmiltaan perheväkivaltaa ja kaikenlaisten pakkojen ja rooliodotusten aiheuttamia ahdistuksia, mutta en nyt väitä mitään varmaa, koska kulttuuri: kirja on ensimmäinen koskaan lukemani eteläkorealainen romaani. Hieno.

Kirja #42

Lukuvuosi 2016, kirja #42
Riku Korhonen: Lääkäriromaani (2008, 444 s., 18.-21.5.)

Arvio: Hyvin rakennettu. Pidän etenkin siitä, miten eri kertojien ja kokijoiden kuvaukset limittyvät toisiinsa; hauska detalji on esimerkiksi tekstuaalisesti etäällä toisistaan sijaitsevien mutta ajallisesti päällekkäisten lukujen aloittaminen samalla fraasilla. 

Sovitetaan Helmet-lukuhaasteen kohtaan 42: 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja, sillä Korhonen tekee Irakin sodasta maailmanpoliittisen intertekstin päihde-, ihmissuhde- ja muissa riippuvuuksissaan päämäärättömästi ajelehtivien henkilöittensä yksityiselle elämälle.

Kirja #41

Lukuvuosi 2016, kirja #41
Helena Sinervo: Armonranta (2016, 403 s., 12.-15.5.)

Arvio: Ihan onnistunut  omaelämäkerrallinen sukuromaani hyödyntää monenlaisia kertojia - minäkertojina kirjailijaa itseään ja tämän puolisoa, kirjailijan isän Rauman murteella puhuttuja jaksoja, kirjailijan isänisän kirjeitä ensimmäisestä maailmansodasta jne. Sukupolvet vaihtuvat ja ajat muuttuvat, mutta aina on oleva lapsia ja vanhempia ja heidän välisiä suhteitaan.

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 41: Kirjassa lähetetään kirjeitä.

Kirja #36

Lukuvuosi 2016, kirja #36
Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni. (2006, 238s., 19.4.)

Arvio: Älykkään hauska, täydellisen rytmikäs, dramaturgisesti jäntevä  taiteilijan omakuva nuoruusvuosilta. Selkeä, valoisa kynänjälki miellyttää silmää, ja tarina nivoutuu nokkelan esseemäisesti Proustiin ja Joyceen. Oivallukset tuntuvat aidoilta, eivät teeskennellyltä nimien pudottelulta. 

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 11: Sarjakuvakirja.

Kirja #35

Lukuvuosi 2016, kirja #35
Jukka Behm: Dr. Mumbai (2007, 261s., 18.4.)

Arvio: Moneen suuntaan hariva yhdenpäivänromaani, jossa intialaistaustainen lastenpsykiatri ummistaa silmänsä omilta vaikeuksiltaan (juurettomuus, ontto suhde äitiin ja isään, äidin ja isän mahdolliset avio-ongelmat, raskaana oleva avovaimo ja toisaalta tämän halukas sisar,  sopeutuminen avovaimon edellisen liiton lapsiin, asioiden piilottelu, tappouhkaukset, kiire...) ja keskittyy saarnaamaan lastenkasvatuksesta - missä päähenkilö ei vaikuta järin vakuuttavalta. Päähenkillöstä piirtyy kuitenkin kokonainen, kiinnostava kuva, sillä päivän tapahtumia seurataan vain hänen tajuntansa kautta. Kirjan luvut on kivasti nimetty tapahtumakellonajan mukaan. 

Yhdenpäivänromaaniksi Dr. Mumbai on kuitenkin ängetty aivan liian täyteen kaikkea - tapahtumia, takaumia, selityksiä - mikä kyllä korostaa päähenkilön kaoottista tilannetta mutta tekee kirjasta pinnallisen ja ulkokohtaisen. Yrittäessään sanoa paljon kirja ei yhtäkkiä sanokaan yhtään mitään. Suuret teemat maahanmuutosta ja kulttuurien kohtaamisesta hukkuvat merkityksettömiin yksityiskohtiin, kuten vaikkapa siihen, että suomen kielessä on runsaasti yhdyssanoja, jotka päähenkilö on oppinut kirjoittamaan yhteen. Keskeistä? No ei. 

Lisäksi päähenkilön kielinipous tuntuu oudolta kirjassa, jonka tekstissä on paljon normienvastaisuutta. Joku edeltävä lukija on kirvoittunut korjailemaan omistusliitteen käytön epäjohdonmukaisuuksia; minua risovat jostain syystä toistuvat oudot omistamiset: Miten joku voi omistaa siniset silmät? Mikseivät ne ole jollakulla?

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 4: Maahanmuuttajasta kertova kirja.

Kirja #32

Yukio Mishima: Kunnia on katkera juoma (1963, 153 s., 11.-12.4)

Arvio: Aina ajankohtainen kuvaus oman älykkyytensä hurmioittamista nuorista, jotka yli-ihmisyyskuvitelmat, luuloteltu tympääntyneisyys ja harhausko kaiken kokeneisuudesta saavat toteuttamaan ihmisvihaansa ja -halveksuntaansa äärimmäisen juomilla tavoilla. Tehokas ja kaunis, suorastaan romantillinen kirja keskittyy taustoihin, ei tekoihin. Eeva-Liisa Mannerin suomennos on taidokas ja onnistunut. 

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 10: Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja. Kirja on yksi niistä sadasta, jotka David Bowie oli luemma (http://www.kirjasampo.fi/fi/node/3868#.WGdWfcyJerU) listannut mielikirjoikseen.

Kirja #29

Lukuvuosi 2016, kirja #29
Vesa Haapala: Karhunkivi (2016, 234s., 7.4.)

Arvio: Hieno, koskettava ja kaunis, vaikka lähes kivuliaan realistinen kuvaus kirjastossa työskentelevän, elokuvan estetiikkaa tutkivan vantaalaisisän ponnistuksista kannatella käytösongelmaista lastaan maailmassa, jossa edistykseksi kaunistellut säästöt lakkauttavat erityisopetuksen ja auttaminen on väsynyttä palaveria ja paperia.

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 6: Kirjastosta kertova kirja. (Jep, jep. Kirjasto on tässä statistina. Mutta Helmetin päivittäminen mainitaan, saa kelvata.)

torstai 29. joulukuuta 2016

Kirja #23

Lukuvuosi 2016, kirja #23
Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen (2010, 165 s., 9.3.)

Arvio: Erinomainen! Kaunis yhdistelmä maagista ja realistista. Suuria teemoja - sairastumista, kuolemaa, kuoleman jälkeistä elämää, perhettä, vanhempien ja lasten suhteita, sotaa, selviytymistä, uskontoa, kiintymystä, kaipausta  - käsitellään pienesti, kaikkea auki selittämättä. Kirjoitettu nuorille, mutta niin hyvin, että miellyttää aikuistakin lukijaa.

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 46: Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja, sillä koska nuortenkirja, joku alaikäinen olisi voinut suositella tätä, vaikkei nyt oikeasti suositellutkaan, vaan ihan itse nuortenosastolta lainasin.

Kirja #21

Lukuvuosi 2016, kirja #21
Amity Gaige: Schroder (2013, 334 s., 6.3.)

Arvio: Höyhenenkevyt lukuromaani kärjistyvästä huoltajuuskiistasta sekä todellisen ja rakennetun identiteetin suhteesta. Kertoja pyrkii olemaan epäluotettava, mutta teknisesti asetelma jää jotenkin puolitiehen, ja kertoja vaikuttaa vain vilpittömästi vakuuttelevan valehdelleensa menneisyydestään pieleen menneen avioliittonsa aikana.

Temaattisesti kiinnostavinta tässä tyttärensä siepanneen isän road tripissä olisi kertojan taukoja ja hiljaisuuksia länsimaisessa taiteessa ja vuorovaikutuksessa käsittelevä tutkimus, mutta siihen viitataan vain vähän. Myös sinne tänne sirotellut alaviitteet vaikuttavat lähinnä teennäisiltä. Aineksia olisi, mutta lopputulos on kuin katsoisi jotain geneeristä oikeussalidraamaa. Ihan viihdyttävää, mutta ei liikuttavaa.

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 2: Matkakertomus.

Kirja #19

Lukuvuosi 2016, kirja #19
Markku Pääskynen: Sielut (2015, 254s., 26.-27.2.)
Arvio: Tavattoman hyvää kieltä. Vähäeleinen yhdenpäivänromaani. Parhaimmillaan lasten ajatusmaailman kuvaajana. Ei tarina-, vaan ihmiskeskeinen teos.
Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 15: Kirjan kansi on mielestäsi ruma (eikä sitä yhtään paranna kirjaston tarrakaan)

Kirja #15

Lukuvuosi 2016, kirja #15
Sjón: Skugga-Baldur (2003, 112s., 15.2.)
Arvio: Taidokkaasti rakennettu. Runollinen, mutta ei yhtään vaikea tai tarkoituksellisen kikkaileva, vaikka tarina keriytyykin auki hitaasti, rikkonaisessa järjestyksessä. Painokas sanoma vähäisten kohtelusta. Kaunis.
Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 48: Kirjassa on alle 150 sivua.

Kirja #8

Lukuvuosi 2016, kirja #8
Marita Lindqvist: Tuuti ja pahankurinen b (1972, 177 s., 11.1.)
Arvio: Erinomainen, eli juuri niin hyvä kuin muistinkin. Kyllä on maailmassa tarvetta rauhallisille, realistisille lastenromaaneille, joissa asiat ovat niin kuin ovat - eivät mitenkään ylitsepääsemättömän hankalasti mutta eivät yliluonnollisen ihmeellisestikään - ja joiden ei tarvitse viihdyttää huumorilla.
Sopisi Helmet-lukuhaasteen kohtaan 28: (Perheenjäsenellesi) tärkeää aihetta käsittelevä kirja, sillä tärkeitä asioita ovat pingottamatta kaunis arki, vanhempien ja lasten hyvät välit, kaikenlaiset oppijat ja ennen kaikkea luonteva suhtautuminen kaikkeen ja kaikkiin.