Lukuvuosi 2016, kirja #90
Antti Hyry: Kurssi (1993, 159 s., 8.-9.12.): 1950-luvun alun Pohjois-Suomen koleassa kesässä nimeämätön, mutta varmasti kovin nuoren kirjailijan omakuvan oloinen lukiolaispoika suorittaa opettajansa johdolla lukion toisen vuoden matematiikan kurssia ja lukee itsekseen mm. kieliä tenttiäkseen syksyn tullen yhden vuosiluokan yli.
Ollaan nuoren miehen tajunnassa, ja romaani panee merkille sen, minkä poikakin: luonnon, päivän kulun, matemaattisen todistamisen kauneuden, oppimisen omituisuuden, kielen ja kokemuksen suhteen. Ajatus kulkee, niin kuin se kulkee, se katkeaa, haparoi, tarttuu uuteen, palaa takaisin, muistaa, ennakoi, kiintyy hetkeen. Välillä pää kirjoittaa runoa, välillä derivoi, lause kulkee. Ja vaikka en itse yritäkään saada tolkkua niistä derivaatan teoreemista, joita kirjan poika ajattelee sivu toisensa perään, nekin kulkevat miellyttävästi juuri niin kuin hyvin muotoiltu lause aina kulkee, ja tulen jälkikäteen tavattoman hyvälle mielelle, kun luen ikivanhasta kirja-arviosta (HS 4.11.1993), miten kriitikkokin yhdistää funktioiden kulun elämänkulkuun vähän sen suuntaisesti kuin itsekin lukiessani ajattelin. Vaikka en ihan loppuun asti ajatellutkaan.
Mitä sitten lienee kirjailija itse ajatellut kirjoittaessaan, sitä en arvaile, mutta sellaisen lempeän ja lohdullisen käsityksen tästä pienestä ja vähäeleisestä romaanista saa, että pikkuhiljaa kaikki jäsentyy hyvään suuntaan juuri niin kuin oikein on, vaikkei se tässä hetkessä siltä tuntuisikaan.
