Kirja #90

Lukuvuosi 2016, kirja #90

Antti Hyry: Kurssi (1993, 159 s., 8.-9.12.): 1950-luvun alun Pohjois-Suomen koleassa kesässä nimeämätön, mutta varmasti kovin nuoren kirjailijan omakuvan oloinen lukiolaispoika suorittaa opettajansa johdolla lukion toisen vuoden matematiikan kurssia ja lukee itsekseen mm. kieliä tenttiäkseen syksyn tullen yhden vuosiluokan yli.

Ollaan nuoren miehen tajunnassa, ja romaani panee merkille sen, minkä poikakin: luonnon, päivän kulun, matemaattisen todistamisen kauneuden, oppimisen omituisuuden, kielen ja kokemuksen suhteen. Ajatus kulkee, niin kuin se kulkee, se katkeaa, haparoi, tarttuu uuteen, palaa takaisin, muistaa, ennakoi, kiintyy hetkeen. Välillä pää kirjoittaa runoa, välillä derivoi, lause kulkee. Ja vaikka en itse yritäkään saada tolkkua niistä derivaatan teoreemista, joita kirjan poika ajattelee sivu toisensa perään, nekin kulkevat miellyttävästi juuri niin kuin hyvin muotoiltu lause aina kulkee, ja tulen jälkikäteen tavattoman hyvälle mielelle, kun luen ikivanhasta kirja-arviosta (HS 4.11.1993), miten kriitikkokin yhdistää funktioiden kulun elämänkulkuun vähän sen suuntaisesti kuin itsekin lukiessani ajattelin. Vaikka en ihan loppuun asti ajatellutkaan.

Mitä sitten lienee kirjailija itse ajatellut kirjoittaessaan, sitä en arvaile, mutta sellaisen lempeän ja lohdullisen käsityksen tästä pienestä ja vähäeleisestä romaanista saa, että pikkuhiljaa kaikki jäsentyy hyvään suuntaan juuri niin kuin oikein on, vaikkei se tässä hetkessä siltä tuntuisikaan.

Kirja #71

Lukuvuosi 2016, kirja #71

Octavia E. Butler: Aamunkoitto (1987, 299 s., 13.-15.9.): Varmaotteinen, mm. laajasti ihmisyyden perimmäistä olemusta ja sukupuolisuutta tutkiskeleva tieteisromaani.

Kirja #67

Lukuvuosi 2016, kirja #67

Fjodor Dostojevski: Idiootti (1868, 954 s., 16.-26.8.): No huh! Kauniit ja rohkeat goes 1800-luvulle. Siinä sivussa myös vuolaasti inhimillisiä ajatuksia.

Kirja #50

Lukuvuosi 2016, kesäkurssi (Helmet-lukubingoon rasti ruutuun Kirjan, jossa on kuvia)

Kirja #50

Han Kang: The Vegetarian (2007, 183 s., 13.-14.6.): Vuoden Man Booker -voittaja on järisyttävä lukukokemus naisesta, joka näkee unen, ryhtyy kasvissyöjäksi ja luopuu vähitellen ihmiselämästä tullakseen puuksi. Kolmeen osaan ja kolmeen eri kokijaan jakautuva romaani on visuaalinen, ja sen upea symboliikka herättää komeita konkreettisia mielikuvia. Romaani on oudointa kirjallisuutta, jota olen aikoihin lukenut, ja niin tavattoman hyvä. Oletan, että se käsittelee pohjimmiltaan perheväkivaltaa ja kaikenlaisten pakkojen ja rooliodotusten aiheuttamia ahdistuksia, mutta en nyt väitä mitään varmaa, koska kulttuuri: kirja on ensimmäinen koskaan lukemani eteläkorealainen romaani. Hieno.

Kirja #24

Lukuvuosi 2016, kirja #24

Tommi Melender: Kylmä sota. Romaani rakkaudesta. (2014, 211 s., 10.3.)

Arvio: Hauska ja älykäs, tässä ajassa tiukasti kiinni oleva avioliittoromaani, jonka kertojaminästä, päähän kohdistuneesta onnettomuudesta toipuvasta taloustieteilijä Vertti Harmajasta pidän välittömästi. Hänhän toteaa mm., ettei ymmärrä mustaa huumoria, koska se ei ole koomista vaan traagista; hän kirjoittaa mieluummin puisevia esseitä Kanavaan kuin 4550 merkkiä Hesarin Vieraskynään ja pitää aikamme keskusteluohjelmakulttuuria ajanhaaskuuna, joka kannattaisi käyttää kirjojen lukemiseen. Ja hän puntaroi aivan tosissaan, pitääkö häntä kiinni tässä maailmassa "kiinnostus jälkikeynesiläiseen taloustieteeseen vai naurettava haave rakkaudesta". Rakkauden sijaan Melenderin romaani tarjoaakin valtavan kiinnostavaa ja hyvää taloussuhdanteiden pohdintaa.

Sopii Helmet-lukuhaasteen kohtaan 43: Kirjassa mukana Pablo Picasso, koska s. 47 päähenkilöt käyvät keskustelun, jossa Picasso mainitaan.

Kirja #5

Lukuvuosi 2016, kirja #5

Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä (2014, 509s., 6.-7.1.)

Arvio: Kiitettävä taiteilijan omakuvahko nuoruusvuosilta. Ei yltiöoptimistista, muttei myöskään yhtään synkistelyä. Pidän Jalosen näkökulmatekniikasta; se soljuu kuin ajatus. 

Sopisi Helmet-lukuhaasteen kohtaan 45: Suomalaisesta miehestä kertova kirja, sillä kyllähän nyt 17-vuotias on mies, ainakin Suomessa kesällä 1972, kun osaa niin kauniisti kohdata toisia ihmisiä - myös niitä, joille on vähemmän annettu. Ja mies on nimenomaan se, joka itkee lukiessaan Steinbeckiään bussissa.